Simppa Pohja.
28 vuotta.
Ollut naimisissa 4 vuotta.
Isä 2,5 vuotta.
Työttömänä noin 4 tuntia.

"Enhän minä hyvällä omallatunnolla voinut antaa ääntäni Negaattorixille, rumpalin soitto oli siinä porukassa ainoa joka menetteli jotekuten ja sekin tyyppi tuntui sotkeutuvan sormiinsa jo 4/4-tahdissa. Ja se basisti on varmaan pohjimmainen syy siihen miksi basistivitsejä on olemassa, hyvänen aika..." Simppa oli valitellut puhelimessa kaverilleen tilannetta jo hetken, päätäen puhelun aina vähän ennen kuin kaveri alkoi kuulostaa kyllästyneeltä terapioimaan miestä. Simppa oli siihen päivään asti toiminut tuomarina eräässä keskisuositussa nuorten bändikilpailussa, kunnes tuona kohtalokkaana perjantaina oli päätynyt äänestämään Yökerho Ensembleä toisin kuin kaikki muut kanssatuomarit. Ohjelmajohtaja olisi halunnut tulokseksi konsensuksen, ja Simpalle näytettiin ovea heti lähetyksen jälkeen.

Roomeo Pohja.
2,5 vuotta.
Puree.

Kiia Miettinen.
Ollut kämppäkaveri ja lapsenvahti 2 vuotta.

Kiia jutteli mukavia Roomeolle samaan aikaan kun pojan isä kuului yhäkin olevan puhelimessa. Kiia teki aina viikonloppuisin pieniä työvuoroja kaupan kassalla, joten viikolla hänen oli hyvin aikaa vahtia Pohjien esikoista. Pieni Roomeo tuntui Kiialle jo melkein kuin omalta sukulaiselta, vaikka poika halusikin aina kokeilla hampaitaan naisen käsivarteen. Taaperon vanhemmat olivat myöskin hyvin mukavia ihmisiä, ja Roomeon äiti oli yksi Kiian parhaista ystävistä. "Kohta saattaisi olla aika mennä iltapesulle, nuori mies", Kiia sanoi Roomeolle. Vaikutti siltä kuin Simppa viipyisi vielä alakerrassa. Vain hieman rimpuillen Roomeo suostui kannettavaksi ammeeseen.

"Totta, harmihan se on... Ja vielä näin lomien alla. Toisaalta hyvä niin, kukaan ei odottanutkaan minun olevan töissä joulun aikaan ja lopputilillä pärjää sentään jonkin verran", Simppa selosti juuri ystävälleen Karille. Puhelinrumba oli jatkunut jo pitkälle iltaan, Simpalla kun oli tapana käsitellä tapahtumia puhumalla niistä, ja ainakaan hänen kaverinsa eivät päässeet valittamaan että mies ei pitänyt yhteyttä.

Puhuttuaan suunsa puhtaaksi ja saatuaan vaihdettua viimeisimmät kuulumiset Karin kanssa Simppa laski viimein luurin pidikkeeseensä, veti takin niskaansa ja luikahti terassin kautta takapihalle hieman tuulettumaan. Hän oli saanut päästettyä pahimmat höyryt ulos, ja nyt olo oli melkein miellyttävä. Minimalistisen rivitalopuutarhan takana avautui luminen lakeus, joka näytti jatkuvan melkein silmänkantamattomiin. Vaikka se ei mikään kelvollinen puutarha ollutkaan, oli tuo pinei pihanurkkaus Simpalle silti rakas. He olivat hankkineet tämän asunnon Lorran kanssa heti heidän häidensä jälkeen ja sinne he olivat jääneet. Simppa huokaisi ja haukotteli. Missä vaiheessa oli tullut näin pimeää? Oli varmasti jo myöhä, oli varmaan parempi mennä nukkumaan.

Loora Pohja.
26 vuotta.
Lopen kyllästynyt heräämään miehensä kuorsaukseen.

Loora räpytteli ensin hetken silmiään ennen kuin nousi ylös vuoteensa reunalta. Vielä pari kuukautta sitten hän oli uskonut, että asunnossa ollut pieni varavuode olisi auttanut häntä nukkumaan paremmin - niin Simppa ei kuorsaisi aivan hänen korvansa vieressä ja hän saisi nukkua häiriintymättä. Niin Loora oli luullut. Mutta vielä pienen etäisyydenkin päässä kuuli selvästi, miten naisen rakas aviomies rohisi kuin ruosteinen justeeri. Loora vilkaisi toisen peiton alla lepäävää hahmoa, ennen kuin hiipi hiljaa varpaisillaan alakertaan. Kuorsatkoon rauhassa nyt tämän kerran.

Looran onneksi myös Kiira oli yövalvojatyyppiä. Nainen nukkui sillä hetkellä Looran ja Simpan entisessä huoneessa yhdessä Roomeon seurassa, että voisi paremmin toimia lapsenlikkana. Kiiran usein iltaisin tai yömyöhään olevat kassanhoitovuorot eivät tuoneet kovinkaan paljon rahaa viikonloppulisästä huolimatta, joten Loora ja Simppa antoivat toisen kattaa asumiskulunsa suurimmaksi osaksi Roomeon vahtimisella. "Simppako sinut taas herätti?" Kiira kysäisi, kun Loora oli saanut lämmitettyä itselleen uunissa pienen kulhollisen parsannuppukeittoa. "Simppapa hyvinkin", Loora vastasi ja maistoi lusikalla keittoaan. Se oli jäänyt vielä vähän haaleaksi. Pahus. Mutta ei hän jaksanut tehdä mitään asialle.

"Roomeota ei onneksi tunnu herättävän enää mikään", Kiira jutteli samalla, kun sotki tomaattikeiton aineksia yhteen. "Se on todella hyvä - viime kuussahan häntä ei saanut nukkumaan melkein millään. Kai se oli vain jokin kiukuttelukausi", Loora vastasi. "Kuule, tiedän että asia ei periaatteessa minulle kuulu - mutta miten luulet Simpan pärjäävän?" Kiira kysyi varovasti. "Kyllähän se sinulle kuuluu, sinäkin asut täällä. Olet periaatteessa jo perheenjäsen", Loora väitti vastaan. "Ja tuskin Simppa ottaa tästä liikaa takkiinsa, vaikka onhan hänelläkin ylpeytensä. Hänen lopputilinsäkään ei ollut niin paha, kun ottaa huomioon että ohjelmapäällikön oli sopimuksen mukaan pakko maksaa hänelle hieman ylimääräistä kun hänen haluttiin lähtevän ilman kahden viikon irtisanomisaikaa. Minunkin palkastani riittää kyllä meille molemmille, vaikka tuskin Simppa ihan pelkäksi koti-isäksi suostuu." "Siinä olet kyllä oikeassa", Kiira sanoi ja hymyili. "Muuten, jos et halua mennä heti takaisin nukkumaan, katsotaanko yhdessä televisiota? Kuutoskanavalta tulee joku jännäri, se alkaa ihan kymmenen minuutin päästä", hän sitten ehdotti ja Loora nyökkäsi.

Muutaman päivän päästä Looraa odotti iloinen yllätys, kun hän tuli kotiin töistä. Vaikka Simppa hilluikin yhä pyjamissaan, oli hän laittanut heille valmiiksi myöhäisen lounaan. "Täällähän tuoksuu hyvältä", Loora sanoi hymyillen ja istahti pöytään miehensä seuraan. "Mhitä thöihin kuului?" Simppa kysyi lusikka suussaan. "Sitä tavallista", Loora sanoi ja huokasi. Työnkuvaltaan nainen oli harjoitteluvaiheesta valmistuva meribiologi, mutta hänen käytännön työnsä meribiologian laitoksella muistutti Looran mielestä päivä päivältä enemmän sihteerin hommaa. Mutta kahvia hän ei keittänyt eikä juoksuttanut sitä muille, siihen nainen veti rajan. Ja jos joku isoista kihoista vielä kerran erehtyisi toisin luulemaan Loora kyllä nostaisi metelin.

"Älä huoli, pianhan sinullakin on loma", Simppa sanoi ja otti vaimoaan kädestä. "Olet oikeassa", Loora sanoi ja hymyili. "Onko lehti-ilmoituksista löytynyt mitään kelvollista?" "Ei ainakaan vielä", Simppa vastasi ja puisteli päätään. "Odotan vielä Cityn Sanomien numeroa, sehän jaetaan muista erillään." Simppa oli jo jonkin aikaa ahkerasti tutkinut lehtien ilmoituksia avoimista työpaikoista, mutta musiikin teorian maisteriopinnot eivät vaikuttaneet kovinkaan halutuilta näin joulun alla. Eikä kaikista avoimista paikoista tietenkään edes ilmoitettu lehdissä.

"Välillä tuntuu siltä, että olisi helpompaa vain heittää lusikka nurkkaan ja ruveta vaikka kukkakauppiaaksi tai joksikin", Simppa vitsaili ja Loora tirskahti. "Ai niin, sinähän kävit fuksivuonna sillä jollakin kukkamaakarien kurssilla", nainen nauroi. "Vaikka mitä ihmisiltä tuntuu kuulevan on se, että yksityisyrittäjyys on periaatteessa hyvä tie hulluuteen", Simppa sanoi ja virnisti, "niin takaisin kanavalle en kuitenkaan mene töihin, vaikka pyytäisivätkin. Mitäs potkaisivat ulos alun alkujaankin." "Se on hyvä periaate" Loora sanoi vaikka ei olisikaan ollut aivan samaa mieltä - sanoipahan niin oman periaatteensa vuoksi.

Syötyään Simppa kapusi takaisin yläkertaan. Heillä oli kyllä pieni kukkapöytä auttamassa Simpan harrastusta, jo muutamana vuonna naapurit ja ystävät olivat juhlapäivinä saaneet perinteisten lahjojen lisäksi itsetehtyjä kukkakimppuja jotka oli ainakin useimmiten otettu iloisesti vastaan. Ehkä hän ei mikään artesaani ollut, Simppa mietti, mutta ei hän huonokaan ollut kukkiensa kanssa. Mies päätti taiteilla vielä yksinkertaisen spiraalikimpun tulppaaneista ja talviruusuista naapurin suurperheelle joulukimpuksi.

Saatuaan kukkakimpun valmiiksi ja nakattuaan viimein oloasuna toimineen pyjamansa pyykkiin Simppa kiskoi viimein hieman lämpimämmät vaatteet päälleen. Postiluukkukin kolahti juuri sopivasti, lehdenjakaja oli tuonut Cityn Sanomat. Simpaa kiiruhtikin pää kolmantena jalkana ovelle hakemaan lehteä ja nappasi matkallaan punakynän käteensä. Ehkä Sanomien palvelukseen halutaan -palstalta tärppäisi? Mutta ei, mies joutui toteamaan että harvat avoimet työpaikat olivat joko IT-insinööreille joilla oli kolmen vuoren kokemus tai sitten keskustassa asuville baarimikoille. Kumpikaan ei ollut lähelläkään Simpan alaa.

Hylättyään lehden sivupöydälle Simppa päätti haukata hieman raitista ilmaa. Heidän terassillaan kaiken lumen keskellä oli Looran vanha maalausteline, jonka avulla Simppa oli viime päivien aikana hieman taiteillut. Eihän hän mikään Picasso ollut, mutta maalaaminen oli jotenkin rentouttavaa ja ainakin se antoi jotakin tekemistä. Mies katsoi maalaustaan hieman tarkemmin ja huomasi kuin tarkoituksetta luonnostelleensa kankaalle karkean kukan. Simppa kohautti kulmakarvojaan, lisäsi hieman tummanpunaista siveltimeensä ja mietti. Vaikka hänen aiempi heittonsa Looralle yksityisyrittäjyydestä olikin ollut vain pelkkä heitto, niin ehkä ajatus kukkakaupasta ei sittenkään olisi niin naurettava.